Suunnitelma viheralueiden kunnossapidolle

Miksi tarvitsen viherhoitosuunnitelman?

Uudiskohteiden osalta vihersuunnitelma hoitotöille kannattaa teettää pihasuunnitelman yhteydessä. Näin pihaa ja puutarhaa hoidetaan alusta lähtien siten, että se kehittyy parhaalla mahdollisella tavalla ja säilyy hyvinvoivana pitkälle tulevaisuuteen. Viherhoitosuunnitelmasta on iloa ja hyötyä myös silloin, kun  asukkaat vaihtuvat.

Saneerauskohteiden osalta on suositeltavaa laatia vihersuunnitelma silloin, kun ei tahdota tehdä vielä suurempaa piharemonttia. Piha on ehkä ollut hoidotta syystä tai toisesta, mutta kasveilla on vielä mahdollisuus uudistua hoitotoimenpiteiden avulla. Tällöin on muitakin vaihtoehtoja kuin koko kasvillisuuden uusiminen –  pihan kasvillisuus voidaan inventoida ja laatia vihersuunnitelma. Puiden kunto- ja hoitotarkastukset teemme yhteistyössä arboristin kanssa.

Taloyhtiöitä vihersuunnitelma hoitotöistä hyödyttää myös kiinteistönhoitosopimusten kilpailuttamisen ja sopimisen yhteydessä. Selkeällä vihersuunnitelmalla saadaan vertailukelpoisia tarjouksia ja myös  työn tekemiselle on yhteisesti tiedossa olevat tavoitteet. Taloyhtiöt hyötyvät vihersuunnitelmasta myös yhteisöllisyyden näkökulmasta katsottuna. Selkeä ohjeistus taloyhtiön kotisivuilla helpottaa asukkaiden osallistumista yhteisen pihan ja puutarhan hoitoon ja lisää parhaimmillaan yhteisöllisyyttä.

Hyvin hoidettu kiinteistö piha- ja puutarha-alueita myöten kertoo asukkaiden kunnioituksesta omaa ympäristöään kohtaan. Toimiva, hyvin hoidettu ja esteettisesti kaunis ympäristö lisää asukkaidensa hyvinvointia, viihtyisyyttä, turvallisuutta ja samalla kiinteistön arvoa.

You are donating to : Greennature Foundation

How much would you like to donate?
$10 $20 $30
Would you like to make regular donations? I would like to make donation(s)
How many times would you like this to recur? (including this payment) *
Name *
Last Name *
Email *
Phone
Address
Additional Note
paypalstripe
Loading...